Meidän ja Kannustalon tarina
Tutustuimme Kannustaloon jo vuonna 2009. Rakensimme silloin ensimmäistä omakotitaloamme Vantaan Päiväkumpuun ja ihastelimme Kannustalon laadukkaita ja näyttävyydellään joukosta erottuvia koteja. Talomalleista erityisesti Aurora upeine pylväineen ja yksityiskohtineen ihastutti meitä. Se toi Hannan mieleen Tuulen viemää – elokuvan upean Tara-kartanon. Mielikuvamme Kannustalosta oli kuitenkin kallis ja nuorena lapsiperheenä ajattelimme, että se on hintatasoltaan meille saavuttamaton.
Ensimmäinen rakennusprojektimme oli mukava kokemus ja aloimme pian haaveilla uuden talon rakentamisesta. Sopiva tontti löytyi Vantaan ja Sipoon rajalta Nikinmäen kauniista maalaismaisemista. Tällä kertaa päätös oli heti alusta alkaen selkeä: rakentaisimme Kannustalon ja unelmiemme Auroran. Taloa lähdettiin suunnittelemaan yhdessä Kannustalon talomyyjän Jarkko Vanhatalon kanssa. Myytti Kannustalon kalleudesta osoittautui virheelliseksi.
Loivalle rinnetontille ei löytynyt Kannustalon mallistosta perheellemme sopivaa pohjaratkaisua, joten talo suunniteltiin tonttillemme sopivaksi ja perheemme tarpeet huomioiden. Päädyimme tuolloin talopakettitoimitukseen, säältä suojaan -asennuksella. Tässä ratkaisussa toimitussisältöön kuuluvat talon tärkeimmät elementit: ulkoseinäelementit, kattoristikot ja asiakkaan valitsemat rakennusmateriaalit. Kannustalon ammattilaiset hoitivat rungon pystytyksen ja vesikatteen asennuksen, jonka jälkeen jatkoimme rakentamista itse. Jarkko jäi puolen vuoden virkavapaalle poliisin työstään ja rakensi uutta kotia täysipäiväisesti. Hanna kävi töissä ja hoiti perheen kahta pientä lasta.
Rakensimme uutta kotiamme Päiväkummun omakotitalosta käsin, emme muuttaneet rakentamisen aikana väliaikaiseen asuntoon. Kotimme oli kuitenkin jo myyty uusille omistajille, ja meillä oli kiire päästä muuttamaan uuteen kotiin vanhan asunnon sovitussa luovutusaikataulussa. Maatyöt tontilla aloitettiin heinäkuussa 2011, ja muuttamaan pääsimme tammikuussa 2012. Oli suuri helpotus, kun saimme muuttoluvan emmekä joutuneet etsimään väliaikaista vuokra-asuntoa. Uusi kotimme oli kuitenkin kaikkea muuta kuin valmis.
Puolen vuoden aikana olimme saaneet kaksikerroksisen kotimme yläkerran listoja ja muita viimeistelytöitä lukuun ottamatta lähes valmiiksi. Koko alakerta oli vielä täysin tekemättä ja käyttökiellossa. Jatkoimme alakerran rakentamista omien töidemme ohessa. Keväällä 2013 perheeseemme syntyi vielä kolmas lapsi ja asuimme pienten lasten kanssa keskellä rakennustyömaata. Näin jälkikäteen ajateltuna ihmettelemme, kuinka hyvin selvisimme kaikesta tai ehkä olemme vuosien varrella unohtaneet sen stressin ja väsymyksen. Noista ajoista meillä on pääasiassa vain hyviä muistoja.
Viihdyimme itse rakentamassamme Kannustalossa erinomaisesti ja ajattelimme, että se saattaisi olla loppuelämämme koti. Massiivisen rakennusprojektin jälkeen meni vuosia, ettemme miettineet ollenkaan uuden talon rakentamista. Nautimme kodistamme ja elimme kiireistä töiden, koulun ja harrastusten täyttämää perhe-elämää. Jossain vaiheessa ajatukset uudesta rakennusprojektista alkoivat kuitenkin nostaa päätään. Koska Nikinmäen-kotimme sijaitsi loistavalla paikalla kauniilla metsään rajoittuvalla tontilla, emme aikoneet tyytyä mahdollisen uuden tontin osalta vähempään. Aloimme katsella lähialueiden tonttitarjontaa ja asetimme tonttihaulle pääkaupunkiseudun mittapuulla melkoiset kriteerit. Tontin tulisi olla tarpeeksi iso (vähintään 1000 neliötä) ja rakennusoikeutta pitäisi olla riittävästi viisihenkisen perheemme tarpeisiin. Sen tulisi sijaita puistoalueeseen rajoittuvalla luonnonkauniilla, rauhallisella paikalla ja lasten koulu-, kaveri- ja harrastuspiirien vuoksi lähellä nykyistä kotiamme. Kulkuyhteyksien pitäisi olla hyvät niin julkisilla kuin omalla autolla.
Tässä välissä Jarkko oli siirtynyt poliisin työstä Kannustalon taloedustajaksi. Haave uudesta rakennusprojektista oli tämän myötä vain vahvistunut. Aloimme katsella tonttia aktiivisemmin. Asetimme Oikotielle hakuvahdin ja annoimme välittäjälle ostotoimeksiannon. Tutkimme kaupungin asemakaavakartasta kriteereihimme sopivia tontteja, koputtelimme oville ja jätimme lappuja postilaatikoihin. Kaikista yrityksistä huolimatta sopivaa tonttia ei löytynyt. Vuosikausien etsinnän jälkeen totesimme, että tontin haku kriteereillämme taitaa olla mahdotonta. Luovuimme aktiivisesta etsinnästä ja teimme päätöksen jäädä nykyiseen kotiimme. Maalasimme makuuhuoneet ja vaihdoimme huonejärjestystä niin, että lapset saivat kaikki oman huoneen ja rauhan. Remontoimme keittiön ja kylpyhuoneen. Uusimme terassit ja asensimme pihalle Drop-altaan. Koti tuntui taas kuin uudelta ja, jos mahdollista, vieläkin ihanammalta.
Eräänä keväisenä päivänä Hanna selaili Toria ja sai ajatuksen katsoa Torin tontti-ilmoituksia. Huomion kiinnitti yksityishenkilön samana päivänä julkaisema ilmoitus, joka kuului pääpiirteittäin näin: “Upea, 1582 m² tontti Kuninkaanmäessä yhdelle tai kahdelle talolle. Ro. 232 m². Rajoittuu kahdelta sivulta puistoon. Tontin rajalta metsäpolku Kuusijärvelle 200 m. Lyhyt matka uimaan ja saunomaan.” Tuossa ilmoituksessa tuntui kiteytyvän kaikki se, mistä olimme yli seitsemän vuoden tontin etsimisen aikana haaveilleet. Otimme yhteyttä ilmoittajaan ja saimme luvan käydä katsomassa tonttia paikan päällä. Tontti sijaitsi vain muutaman kilometrin päässä nykyisestä kodistamme. Pian seisoimme luonnonrauhassa keskellä jylhää ja kallioista mäntymetsää.
Olimme vuosien varrella käyneet katsomassa lukuisia eri tontteja. Olimme jopa ostaneet yhden, mutta jokin siinä ei tuntunut oikealta ja päädyimme lopulta myymään sen. Tällä kertaa mikään tontin korkeaa myyntihintaa lukuun ottamatta ei epäilyttänyt. Tunne oli niin vahva, että teimme ostopäätöksen vaikka hintalappu kirpaisi. Kun tonttikaupat oli lyöty lukkoon, oli meidän tehtävä nykyistä kotiamme koskeva päätös. Epävarmassa markkinatilanteessa emme halunneet ottaa riskiä, että jäisimme kahden arvokkaan asunnon loukkuun, joten haikein mielin laitoimme Auroramme myyntiin. Uudet omistajat löytyivät nopeasti ja olimme onnellisia siitä, että talon tarina sai jatkua sitä arvostavan perheen käsissä. Siitä huolimatta luopuminen rakkaasta kodista teki kipeää. Ahdistava tunne herätti välillä keskellä yötä ja muuton lähestyessä itkimme monet itkut. Kun talo oli tyhjennetty ja tuli jäähyväisten aika olo oli kaikesta edeltäneestä tunnemyrskystä huolimatta rauhallisen luottavainen. Saavuttaakseen jotain uutta on osattava luopua ja päästää irti vanhasta. Yksi elämänvaihe oli päättynyt, mutta uusi oli vasta alkamassa.
Hannan ja Jarkon vinkit rakentajalle:
Etenkin pääkaupunkiseudulla tonttitarjonta on rajallista. Mieti kuinka voit laajentaa tontin hakua rohkeasti perinteisten hakukanavien ulkopuolelle. Usein parhaat tontit eivät koskaan tule julkiseen myyntiin vaan ne myydään hiljaisesti.
Suunnittele pitkäaikainen kotisi niin, että se mukautuu muuttuviin elämäntilanteisiin. Lasten kasvaessa ja ikääntymisen myötä asumisen tarpeet usein muuttuvat. Mieti kuinka kotisi palvelee nykytilannetta ja miten sitä voisi myöhemmin kehittää tulevaisuuden tarpeisiin.
Usko rohkeasti unelmiisi ja jatka niiden tavoittelua, vaikka välillä tuntuisi epätoivoiselta.
