Talo viidessä päivässä

Päivä ennen pystytystä

Voiko olla tottakaan, että pian se hetki koittaa, kun oma kotimme saapuu. Vaikka itse pystytyspäivä on vasta huomenna, käy katseemme koko ajan kohti kotitien mutkaa, ja maalaamme päässämme kuvaa tontille kaartavasta rekasta. Olo on milteipä epäuskoinen, kun vuosien haaveilun ja suunnittelun jälkeen on jäljellä enää vajaa vuorokausi odottamista. Fiilikset vaihtelevat jännityksestä innostukseen.

Meidän osuutemme ennen talopaketin tuloa oli huolehtia, että perustuksilta oli poistettu liiat lumet ja varmistimme tuleville kuormille tarvittavan laskutilan, kuormalavat ja suojapeitteet valmiiksi. Asennusporukalle olimme asentaneet rakennustelineet valmiiksi, ja olikin mukavaa päästä osallistumaan konkreettisesti itse projektiin.

Illalla Kannuksen Kuljetutuksesta taloelementtien kuljettajamme ajoi kuorma-autolla ilman perävaunua tontille ja tietä pitkin muutamaan otteeseen saadakseen hyvän käsityksen ajoreitistä. Pakitettavaa matkaa on noin kolmen sadan metrin verran ja viimeisenä tulee vielä mutka ennen viimeistä suoraa, joten tarkkana pitää olla saadakseen kuorma perille asti. Kuljettaja uskoi, että kuorma kyllä tontille saadaan, mutta mietti vielä, josko lumipenkkoja saisi vielä aurattua. Korkeat lumipenkat kun ovat syönyt siivun tien pinta-alasta. Ei muuta kun soitto klo 21 paikalliselle traktoriurakoitsijalle, ja taas kerran saatiin huomata pienen kunnan talkoohenki ja avuliaisuus. Urakoitsija lupasi olla paikalla seuraavana aamuna ennen talotoimituksen tuloa, ja hän raivaisi tieltä lunta niin paljon, kun vaan pystyi. Melkein meinasi alkaa jo jännittämään, että jääkö talopaketti tontista 300 metrin päähän, mutta mieli rauhoittui kuljettajan ollessa luottavainen.

Pystytyspäivä

Tätä päivää olimme odottaneet kuin kuuta nousevaa. Ihme kyllä saimme edellisen yön nukutuksi, mutta kellon soidessa aamuviideltä, olimme pystyssä silmänräpäyksessä. Keli asennusaamuna oli kuiva ja aurinkoinen sekä pakkasta oli vain muutama aste, mikä tuntui miltei lämpimältä säältä edellispäivien koviin pakkasiin nähden. Pystytyspäivän aamuna urakoitsija oli ystävällisesti käynyt aamukuudelta työntämässä pihatien puhtaaksi yhdistelmärekkojen tuloa varten ja saanut levennettyä tien mutkaakin. Aamukahvia ja -puuroa keittäessä jännitys kupli ja Markus ei aamupalalle edes malttanut jäädä, kun suuntasi heti tontille. Hänellä olikin jännät paikat, kun näkisi talomme pystyssä vasta työpäivän jälkeen. Markuksen ajaessa työpaikalle oli vastaan tullut Kannuksen Kuljetus, ja hän totesikin, että harvoinpa sitä oma koti tulee työmatkalla vastaan.

Kun tieltä alkoi kajastaa isojen autojen valoja talotoimituksen saapumisen merkiksi, alkoi tontille kuorman saanti jännittää toden teolla. Ei kuitenkaan mennyt montaa minuuttia, kun ensimmäinen yhdistelmä olikin jo peruuttanut tontille. Kuormaa vastassa tontilla oli Kannustalon asennusporukka Finesaneeraukselta ja nosturikuski Lift House Oy:ltä sekä omasta kotijoukostamme Riinan isä avustamassa elementtien laitossa. Oli uskomattoman hienoa seurata sivusta ammattilaisten saumatonta yhteistyötä ja vaikutti siltä, että niin kuljettaja, asentajat kuin nosturikuski olisivat työskennelleet yhdessä vuosien ajan. Talotoimituksen tulo oli suunniteltu aikatauluineen niin tarkasti, ja kun jokainen sitä noudatti, ei mennyt kauaa, kun itse pystytys alkoi. Ensimmäinen seinäelementti rekasta nousi klo 7.49 ja viimeinen seinäelementti oli paikallaan klo 10.48. Markuksen ilme oli näkemisen arvoinen, kun hän työpäivän jälkeen sai nähdä tyhjän tontin tilalle nousseen talon, meidän kotimme. Ihmetyksen vallassa kippistelimme ja seisoimme tontilla hämärään asti.

Seuraavassa blogipostauksessa kerromme, mitä muina neljänä päivänä tehtiin ja esittelemme ulkoa valmiin talon.

Maallemuuttajat

Olemme Riina Vauhkonen, 27, ja Markus Karttunen, 27, ja edessämme on elämämme ensimmäinen rakennusprojekti. Perheeseemme kuuluu lisäksi saksanseisoja Hulda, 2,5. Rakennamme omakotitaloa ”Kuopion kuppeeseen” järven rannalle puolen hehtaarin tontille.

Katso kaikki postaukset