9 x Ammatti­laisen vinkkiä raken­tamiseen

Kannustalon suunnittelupäällikkö Jarmo Ahomäellä on yli 20 vuoden kokemus rakennusalalta. Hän on työskennellyt uransa aikana eri tehtävissä rakennesuunnittelussa. Kannustalon suunnittelupäällikkönä Jarmo on ollut jo vuodesta 2019.

Jarmo rakentaa parhaillaan kahden aikuisen kodiksi piirrettyä Kannustalon Latoa Kalajoen hiekkasärkille. Pihapiiriin tulee myös erillinen betonitolppien päälle rakennettu kevytrakenteinen saunarakennus. Lue alta Jarmon yhdeksän kullanarvoista vinkkiä rakentamiseen.

  1. Mieti mihin tiloihin haluat panostaa ja lähde etsimään oikeaa pohjaratkaisua esimerkiksi Kannustalon kotisivuilta.
  2. Selvitä heti alussa hankkeen kokonaisbudjetti, niin tiedät minkä kokoinen koti on mahdollista rakentaa.
  3. Luota suunnittelijoihin, pienilläkin muutoksilla saattaa olla suuria vaikutuksia kustannuksiin.
  4. Luota omiin ratkaisuihisi ja kysy niihin rohkeasti vahvistusta Kannustalon ammattilaisilta. Älä sorru viime hetken muutoksiin.
  5. Ole aktiivinen rakennusprojektin lupakuvavaiheessa, niin saatte kohteelle rakennusluvan mahdollisimman pian. Silloin pystytään pitämään alustava toimitusaika. Rakennusluvan käsittelyaika saattaa olla yllättävänkin pitkä.
  6. Maanrakennustöiden kestossa ja kustannuksissa on suuria eroja rakennuspaikkojen välillä.
  7. Anna ammattilaisten hoitaa työnsä. Älä arvostele keskeneräistä työtä.
  8. Jos haluat päästä helpommalla, niin valitse Muuttovalmis-toimitus.
  9. Käytä mahdollisuuksien mukaan tuttuja tai suosituksia saaneita yhteistyökumppaneita.

Lisää kuvia