Näin pidät huolen laadukkaasta rakentamisesta
ARKinston toimitusjohtaja, rakennusinsinööri Antti Jaakkola on toiminut monen Kannustalo-rakentajan luottohenkilönä työmaalla.
”Olen koulutukseltani rakennusinsinööri ja hoidan vastaavan työnjohtajan, pääsuunnittelijan ja kosteudenhallintakoordinaattorin töitä asiakkaiden rakennusprojekteissa. Ohjeistuksen mukaan rakentajalla kannattaisi olla näistä asioista vastaava ammattilainen palkattuna jo talokauppaa suunnitellessa.
Vastaava työnjohtaja voi kommentoida talotoimituksen sisältöä. Hän pystyy kertomaan esimerkiksi kahden eri talotehtaan tarjouksesta mistä hintaero johtuu ja myös kokemuksia eri talotoimittajista. Halutessaan rakennuttaja voi tilata perusteellisen toimitussisältöjen vertailun lisäpalveluna. Jos talon luonnoskuvat ovat monimutkaiset kaikki talotehtaat eivät pysty toimittamaan rakennusta sellaisenaan, silloin vastaava työnjohtaja osaa kertoa miltä talotehtailta tarjousta voi kysyä.
Hoidamme asiakkaan puolesta rakentamislupa- tai poikkeuslupahakemuksen. Varsinkin ensikertalaiselle luvan hakeminen voi olla hankalaa ja stressaavaa. Rakennusluvan käsittelyyn menee helposti 2–3 kuukautta tai kauemminkin kaupungista tai kunnasta riippuen.
Rakennushankkeen alkuvaiheessa kannattaa perustaa esimerkiksi whatsapp-ryhmä, johon voidaan kutsua eri osapuolia mukaan. Siellä pystytään kommunikoimaan nopeasti rakentamiseen liittyvistä asioista.
Rakennusprojektin pääsuunnittelijana en välttämättä suunnittele tai piirrä mitään, vaan toimin suunnittelun valvojana ja organisaattorina. Keskeisin tehtäväni on muun muassa sähkö-, LVI- ja rakennesuunnitelmien yhteensovittaminen. Ettei esimerkiksi ilmastointikanavaa ole piirretty kulkemaan kantavasta palkista läpi. Katson myös sähkö- ja LVI-suunnitelmat tarkasti läpi talon käytettävyyden kannalta ja saatan ehdottaa lisää pistorasioita, spottivaloja tai jotain muuta.
Työmaakäynnit painottuvat projektin alkupäähän, koska silloin tehdään maanrakennustyöt ja talon perustukset sekä rakennetaan runko. Käyn tietyin väliajoin työmaalla. Tavanomaisessa omakotitalohankkeessa tarvitaan noin 25 työnjohtajan työmaakäyntiä.
Käyn henkilökohtaisesti työmaalla tarkastamassa työvaiheita. Seuraan, kuinka työt ovat edenneet ja että ne on tehty laadukkaasti. Kuvaan tarkastettavat asiat, jotta niistä voidaan tarkistaa asioita myös rakenteiden mentyä piiloon. Tästä on asiakkaalle myös hyötyä, jos hän päättää myydä talon. Valokuvat ovat hyvä todiste laadukkaasti tehdystä rakentamisesta.
Rakennushankkeen alkuun kannattaa varata riittävästi aikaa. Silloin tehdään paljon päätöksiä esimerkiksi luonnossuunnitteluvaiheessa. Kaikissa hankkeen vaiheissa rohkaisemme asiakkaita kysymään meiltä, jos jokin asia on epäselvä. En suosittele etsimään vastauksia netistä. Meillä on olemassa rakentamiseen tarvittava tietotaito ja tiedämme luotettavat tahot, joilta voimme tarvittaessa kysyä lisätietoa.’’